toive.

Kaikki saavat yhden hyvän toiveen vuodessa. Synttärikakun kynttilöitä puhaltaessa. Jotkut toivovat muutenkin. Silmäripsien, lähteiden ja onnennumeroiden ääressä. Aina silloin tällöin jokin toiveista toteutuu. Mitä sitten? Paistattelemmeko onnellisuuden lämmössä? Vai huomaammeko vain, että meillä on pitkä toivelista odottamassa toivomistaan?

Emme toivo helppoja juttuja. Toivomme isoja asioita. Kunnianhimoisia, tavoittamattomia asioita. Toivomme, koska tarvitsemme apua. Lisäksi tiedämme, että pyydämme liikoja. Toivomme kuitenkin. Joskushan toiveet toteutuvat.

Vietin alkuviikosta 22-vuotissyntymäpäivääni. Perinteistä marenki-mansikkakakkua kynttilöillä en saanut, mutta toivoin silti. Lähetettyäni toiveeni, aloin muistelemaan kaikkia niitä toiveita, joita olen syntämäpäivinäni toivonut. Neljä vuotiaana toivoin hyönteishaavia, en saanut. Viisi vuotiaana toivoin intiaani-hametta, sain päähineen. 22-vuotiaana toivoin kylmää pepsimaxia, sain viisi Putin-juustoa.

Intiaani-päähine oli hieno!

Alkuviikko on ollut tapahtumarikas.. Maanantaina kävelin kauppaan (2.2km suuntaansa) ja hukkasin reissulla kenkäni. Kyllä, kengän, joka oli vielä kotona lähtiessäni jalassa. Miten on mahdollista? Laitoin ballerinat kotona jalkaan, ulos päästyäni vettä alkoi sataa aivan älyttömästi, kaupan kassajonossa huomasin, että oikeassa jalassani ei ole kenkää, pelkkä märkä sukka. Pari muutakin ihmistä oli huomannut, mutta enhän minä ymmärtänyt, että he sitä tuijottivat. Lähdin kaupasta, kävelin samaa reittiä takaisin. Löysin 200m ennen asuntoani mustan ballerinan, joka kellui keskellä vesilätäkköä. Oli tippunut matkan varrelle. Näköjään ihminen voi kävellä 2km ilman kenkää huomaamattaan. ;) 

- Liisa 

lasten suusta.

Viides kilpailupäivä Berliinin EM-uinneissa on takana. Itse olen ahkerana katsonut lähes jokaisen Yle areena- lähetyksen. Tietysti pieni kaipuu "uintimaailmaan" on tullut, varsinkin, kun kuulen palkintojen jaossa soivan musiikin. Sama musiikki soi vuoden 2011 Berliinin EM-uinneissa, jolloin itse uin 400m vaparia. Uin viimeisen kansainvälisen kilpailuni Tukholman PM-uinneissa viime marraskuussa. Vaikka ikävä nyt vaivaakin, olen täysin tyytyväinen lajivaihtoon.

Itse yleensä muistan enemmän positiivisia asioita. Jos mietin omaa uinti-uraani, niin 90% oli pettymyksiä. Silti ajattelen, että urani oli hieno. Tottakai siihen mahtuu monet itkut ja naurut. Olemme istuneet maajoukkuekaverini kanssa 2.5h tanskalaisen saunan lauteilla ja itkeneet huonoa starttia, olemme myös syöneet mäkkärin pehmistä Berliinin torilla nauraen. Sitä se on, kun laittaa yli vuorokauden viikosta unelmansa eteneen. Pettymys on välillä käsittämättömän suuri, mutta niin on myös onnistumisen ilo.

Joskus minulta kysytään, tuijottavatko tai kyselevätkö ihmiset minua/minulta paljon, noh, tässäpä pari keskustelua tältä päivältä...Olin kolmeen mennessä tehnyt jo päivän treenit, ja päätin lähteä siskoani tapaamaan Helsingin keskustaan. Pukinmäen asemalle kävelessäni neljän hengen lapsiporukka, n. 4-6 vuotiaita, alkoivat keskustelemaan:

tyttö1: hei, katsokaa!
tyttö2: mitä?
tyttö1: no ton tytön jalkaa!
poika1: siis mä oon ton jo aikoja sit nähny!
tyttö1: et oo sit mulle sanonut?!
tyttö3: on muute hoikka jalka.

Junassa äidin ja n.4-5 vuotiaan lapsen keskustelu:

lapsi: Äiti, äiti! Katso ton jalkaa!
äiti: hei, me jäädään seuraavalla asemalla.
lapsi: katso nyt ton tytön jalkaa!
äiti: katsoppa, näkyykö ikkunasta jo Linnanmäki.
lapsi: miksi tolla on tollainen jalka?
äiti: mä en osaa sanoa, miksi tytöllä on vain yksi jalka.
lapsi: onhan sillä kaksi, toinen on vain robotti-jalka.

Päivän aikana vastasin 8 kertaa kysymykseen, joista viisi alkoi kyseisellä tavalla:

" Hei, anteeks, saanks mä kysyä, missä sä jalkas oot menettänyt?"

Vastaus on siis, että kyllä! Tottakai ihmiset katsovat ja kyselevät. Niinhän itsekin tekisin, jos näkisin kadulla. Uskon ja tiedän, että yli 90% katseista en itse edes huomaa. Kiinnitän huomiotani vain positiivisiin katseisiin ja keskusteluihin. Lapset osaavat esittää kysymyksensä suoraan, tykkään!

Ainoa negatiivinen asia keskuteluista oli tyttö -sana. Ensi viikolla täytän 22-vuotta, ja viime viikolla minua luultiin alle 15 vuotiaaksi. Iskee pian jonkin näköinen kriisi. Toisaalta, ei oma pukeutumiseni asiaa paranna. Smurffi -paita,jumppatrikoot, letit ja pituutta saman verran kuin ala-asteikäisellä. Ups. ;) Pitää huomenna laittaa Disney-paita...

Sunnuntaina kilpaillaan Helsinki City Triathlonissa, kuten myös Köpiksessä, että Tukholmassa. Tsemppiä kilpailijoille! Itse palloilen HCT:ssä, nähdään! :)

- Liisa

australialaisen ammatti-triathlonistin haastattelu.

Viime vuonna tapasin leirilläni australialaisen ammatti-triathlonistin. Triathlonistin, joka tällä hetkellä kuuluu maailman 20. parhaan mies-triathlonistin joukkoon, ainakin ranking-listauksen perusteella. Ystävyytemme jatkui leirinkin jälkeen, ja tehtyäni lajivaihdon hänestä on ollut suuri apu oman tri-urani aikana. Ehdotin, että voisin haastatella häntä blogiini ja tekisimme pienen postauksen yhdessä. Tässäpä se siis on. :)

(haastattelu on käännetty nyt suomeksi, jotta jokainen blogini lukija voi lukea.:) Aussi-kielellä julkaistu postaus on siis poistettu, mutta sisältö sama. Haastateltavan nimi on myös poistettu, koska innokkaimmat olivat ehtineet lähettää hänelle jo s.postia. ;) Haluan antaa miehelle rauhaa valmistautua kauden viimeisiin startteihin.)

1. Kerro parilla lauseella jotain itsestäsi.

Tosiaan tapasimme Liisan kanssa viime syksynä Espanjan leirillä. Liisa hyppi hulluna sekä ruokalassa, että altaalla. Ei voinut olla huomaamatta, tai kuulematta. ;) Jäimme usein aamutreenien jälkeen seuraamaan Liisan treenausta. Valmentajani sanoi yhtenä aamuna minulle; " jos haluat päästä huipulle, sinun pitää pysyä tuon tytön mukana altaassa." Uinti on aina ollut heikoin osa-alueeni triathlonissa. Noh, valmentajani ja Liisan valmentaja keskustelivat samana iltana, ja sopivat, että treenaisin seuraavan viikon Liisan kanssa. Helppo juttu, ajattelin. Eihän yksijalkaiselle naiselle voi hävitä, edes triathlonisti, varsinkaan ammatti-triathlonisti. Miten kävikään. Ensimmäisenä aamuna ohjelmassa oli 10*800m parhalla keskiarvolla. Ensimmäiset selvisin peesaamalla, sen jälkeen Liisa kiristi vauhtia ja lopputreenistä en häntä edes nähnyt. Totesin treenin jälkeen valmentajalleni, " huipulle on vielä hieman matkaa". Tästä siis ystävyytemme alkoi.

Itsestäni minun piti jotain sanoa. Olen ollut ammatti-triathlonisti vuodesta 2010, harrastanut seitsemän vuotta, mutta urheillut lapsesta asti. Olympia-matka, mutta kilpailen sprintistä ironmaniin. Pidän jäätelöstä ja kavereiden kanssa "chillaamisesta". Unelmani on voittaa mitali Rio:n olympialaisista.

(Hyvin vastattu kysymykseen! Taisi unohtaa kysymyksen jossain vaiheessa, tai oikeastaan heti alussa! ;))

2. Jokaista triathlonistia kiinnostaa, miten ammatti-triathlonistit/ huippu-triathlonistit treenaavat, kerro jotain.

En koe treenaavani yhtään sen enemmän kuin wannabe-triathlonistit, treenaan vain fiksummin ja säännöllisesti. ;) Off- seasonilla harjoitusmäärät ovat n. 25h/vko, kilpailukaudella n. 10-15h+kilpailu tai jos ei ole starttia viikolla, niin n. 15-18h. Itse harjoittelen kaikilla tehoalueilla ympäri vuoden, joka viikko. Tietysti tehoja on vähemmän alku off-kaudesta, mutta kuitenkin on. Prosenttijakauma lajien välillä vaihtelee. Yhtenä viikkona voin uida 60km, toisena 20km. Lepopäivä on joka 5.päivä.

3. Treenaat tuntimäärällisesti paljon. Miten huolehdit ravinnosta? Syötkö kaikkea ja paljon? 

Itse asiassa monet huipulle haluavat, harrastajat yliarvioivat tarvittavan ruuan määrän. Treeniin valmistaudutaan tankkaamalla edellisenä iltana, aamuna, treenin aikana ja vielä treenin jälkeenkin. Tottakai energiaa pitää olla, mutta ei ylimäärin. Vaikka kulutukseni on suuri, en silti syö mitä vain. Ravinnon pitää olla laadukasta ja ravitsevaa, jotta jaksan treenata tasollani. Monet ajattelevat, kiitos vain Usain Bolt, että voimme syödä nugetteja kulutetun 2000kcal edestä. Ei ei, voida, vaan 2000kcal edestä pitää saada laadukasta hiilaria, rasvaa ja proteiinia. Juuri sitä mitä olemme treenissä kuluttaneet. Itse suosin laadukkaita rasvoja ruokavaliossani. Pidän myös huolta ajoituksesta. Hiilareita enemmän treenin jälkeen. Lempi ravintoainelähteeni:

Hiilihydraatti: leipä (jäätelö!!!)
Proteiini: lammas
rasva: pähkinät

Starttia edeltävänä iltana syön hiiilaripitoisen päivällisen, aamupalalla hieman enemmän hyviä rasvoja.

(Itse voin sanoa, että kyllä mies syö! Leirillä keittivät riisiä aina treenin jälkeen "välipalaksi".)

4. Pian alkaa off-season. Fiiliksiä? Kuinka pitkän tauon aijot pitää kilpailukauden päätyttyä?

Kauteeni olen hieman pettynyt. Viime off-seasonin treenit antoivat odottaa paljon enemmän. Tietysti pari kilpailua on vielä jäljellä, ja niistä haetaan hyviä sijoituksia. Aijon pitää kolme viikkoa lomaa, ennen uuden kauden aloitusta. Työ tehdään kesällä (meillä talvi), talvella nautitaan tuloksista. Off-season aloitetaan 7 viikkoa kestävällä peruskunto-jaksolla, jolloin tehdään paljon määrää. Odotan innolla. Saan treenata heikkouksiani.

5. Mitä vinkkejä antaisit triathlonisteille, niin harrastelijoille, kuin huipulle haluaville?

Ensimmäiseksi, katsokaa pääkilpailun reitti jo harjoituskaudella, ja valmistautukaa/tehkää töitä sen vaatimalla tavalla. Jos reitti on mäkinen, työstäkää mäkiajoa. Jos reitti on tasainen, työstäkää vauhtikestävyyttä. Monet ajattelevat, että mäkinen reitti on raskaampi. Ei ole, jos tasamaan osaa ajaa kunnolla. Tasaisella sinun pitää tehdä töitä koko ajan, pitää vauhtia yllä. Ei ole alamäkiä.

Heikkouksia on jokaisella. Minulla uinti, Liisalla ylämäet. Älä keskity kisoissa heikkouksiin vain vahvuuksiin. Säästä voimia siihen, jotta voit iskeä vahvimmalla osaamisalueella. Riittää, kun selviydyt heikkouksistasi, ja pysyt mukana. :) Luo taktiikka! Eihän 800m juoksijakaan lähde matkaa juoksemaan satasen vauhtia? On matkasi sitten sprintti tai ironman, aina kannattaa tehdä taktiikka, jossa pystyt hyödyntämään parasta osaamistasi.

Kuunnelkaa Liisan uintitekniikkavinkkejä! ;)

-------

Kiitos haastattelusta! Tsemppiä Edmontoniin!



Liisa

syksyn odotusta.

Pienempänä odotin syksyä, tai oikeastaan syntymäpäivääni, joka on elokuun lopulla. Kesä meni odottaessa, ohi, kuten myös tänä vuonna. Syynä ei enää ole syntymäpäiväni, vaan jalkani. Ainut, luuta sisältävä, jalkani. 

En ole koskaan nauttinut kylmästä, vaan rakastanut lämpöä. Mitä kuumempi, sen parempi. Virittäytyminen syksyn kylmiin aamuihin ja pimeisiin iltoihin on ollut aina hieman vaikeaa. En odota syksyn ilmoja, vaan syksyä ajankohtana. 

Seitsemän viikkoa rasitusmurtuman kanssa on takana. Voisin ottaa eron. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni epätietoisuudessa. Luulin kivun johtuvan vain revähtäneestä lihaksesta. Kolmannella viikolla, kun diagnoosi selvisi, olin vielä ihan toiveikas, mutta nyt, seitsemän viikko takana päin... tunnelma ei ole enää toiveikas. Odotan vain sitä aamua, kun voin hyppiä vessaan. 

Viikko on ollut henkisesti erittäin raskas. Sääri on parempi, mutta ei juoksu kunnossa. En jaksaisi odottaa, voisin hypätä suoraan lokakuuhun. Odotan juoksua, mutta odotan myös arkeani. Sitä, että voin hyppiä uimahallilla, kävellä kauppaan ja portaita ilman kipua, ponnistaa altaan päädystä ja tehdä salilla etukyykkyä. Tietysti mielialaa laskee myös kuntoutus, se työ, mikä edessä odottaa, kun jalka antaa vain luvan. No, onneksi rakastan treenaamista. ;)

Harjoitusviikkoni on ollut ihan mukava. Koko seitsemän viikkoa olen pystynyt pitämään harjoitustuntini 80% normaalista, vaikka tietysti sisältöä on tarvinnut soveltaa.Voin kuitenkin olla tyytyväinen harjoitustulokseeni rasitusmurtuman aikana. Olen keskittynyt asioihin, osa-alueisiin, joihin ei ennen ole aikaa riittänyt tai kiinnostusta, kuten keskivartalon voimatasoon. Tällä viikolla keskityimme voimaan, salitreenaamiseen. Tietysti pyörää tuli jauhettua perinteiset 5 lenkkiä ja altaassa kelluttua yli 30km. Lihaskuntotreenejä kertyi kolme, kaksi salitreeniä ja yksi raskaampi kuntopallotreeni. 

Ensi viikolla alkaa aamu-uinnit Mäkelänrinteen uimahallilla. Syksyn arki alkaa palailla. Tähän asti olen uinnut Järvenpäässä, märskyn (mäkelänrinteen) ollessa kesätauolla. Keskiviikkona pidämme myös palaverin ensi kauden suunnitelmista ja tavoitteista. Uusi valmennuskuvio starttaa syyskuussa. :) 

- Liisa 

elokuun treeniviikkoni.

Nautin treenaamisesta, varsinkin, kun sitä saa tehdä paljon, kovaa tai molempia. Triathlonistina on hyvä olla, saa oikeasti treenata. Vaikeata on kuitenkin löytää raja. Raja, jota ei sovi ylittää eikä alittaa. Ylittäessä tämän, saavutat huippukunnon sijaan ylikunnon. Alittamalla taas annat etumatkaa vastustajallesi. Minua ei tarvi motivoida treenaamaan. En tarvitse valmentajaa painamaan kaasua, vaan painamaan jarrua. 

Alkuviikon suunnitelma oli tehdä pitkää aerobista treeniä, loppuviikosta nostaa tehoja ja laskea määrää. Säären rasitusmurtuma ei ole vielä parantunut, joten juoksu on tauolla vielä parisen viikkoa. Näin ollen treenitunteja kertyi pääosin pyörällä ja uiden. Kaksi salitreeniä tuli myös tehtyä, joista toinen oli enemmän aerobinen. Yleensä en jaa treeniohjelmiani tai tietojani, mutta lukijoiden pyynnöstä, tässä treeniviikkoni:

Maanantai:

aamu: pitkä aerobinen pyörälenkki (Helsinki-Porvoo-Helsinki =100.5km) Keskiarvo syke 145 (40min syke n.140 +20min syke n.155)

ilta: pitkä aerobinen uinti: 6.3km KA syke: 144

Tiistai:

aamu: kevyt pyörä 120min, HR AV 139

ilta: aerobinen uinti ( pääsarja: 4*(100-75-50-25) 70% max + 20*75m 70% max ))

Keskiviikko:

aamu: kuntopiiri ( kuntopallo, punnerrukset yms.) + Foam roller 45min

ilta: 1.5h vesivoimatreeni altaassa 

Torstai: 

aamu: tehovetoja pyörällä 2h ( pääsarja: 5*(6min 80% max +4min 50% max))

ilta: tehovetoja altaassa: 3*(3*100 70% + 50ver +3*100 75% +50ver +3*100 80%)

Perjantai:

aamu: sali: perusvoima (6 liikettä, toistot: 15-12-12-10) +30min kevyttä uintia

Lauantai: 

aamu: pyörällä tempoa 3*10km KA sykkeet: 1.veto: 182HR  2.veto: 184HR  3. 181HR

ilta: Foam roller

Sunnuntai: 

päivä: palauttavaa rullailua pyörällä 50km sis. 5*2min HR 160, treenin  KA 136 

Viikko saldo: 24h

Harjoitusviikkoni oli itselleni aika perus, tai noh, sellainen mitä se on ollut viimeiset 7 viikkoa, kun sääreni ei ole ollut juoksukunnossa. Treenauksesta hieman voimia on vienyt unettomuuteni. Yleensä nukun hyvin, mutta viime viikolla nukuin keskimäärin 4h/yö. Unettomuuden syytä en vieläkään tiedä, mutta onneksi asia on nyt korjaantunut. Loppuviikon vietin myös Helsingin ulkopuolella. Olipa rentouttavaa, vaikka treeni-intensiteetti oli kohdallaan, korkealla. 

Lenkkeily pikkukarvaturrin kanssa palautti sekä kehoa, että mieltä. :)

- Liisa 

vammaisurheilijat vammattomien arvokilpailuihin?

Vammaisurheilija on päässyt mediaan. Useimmat varmaan ovatkin  jo lukeneet saksalaisesta pituushyppääjästä, Markus Rehministä, joka voitti Saksan mestaruuskilpailut ja lunasti paikan yleisurheilun EM-kisoihin. Median kiinnostui, ei tuloksesta vaan sääriproteesista. Viimeksi sääriproteesin hyödyistä/haitoista kiisteltiin pari vuotta sitten. Silloin keskusteltiin Oscar Pistoriuksen osallistumisoikeudesta Lontoon olympialaisiin. Pistorius sai osallistumisoikeuden olympialaisiin, 400m:lle, mutta mitä sitten kävikään... Pistorius juoksi olympialaisissa, sai median puolelleen, ansaitsi parisen miljoonaa, mutta hävisi paralympialaisissa kilpailijalleen. Kertoi häviönsä syyksi voittajan saavan hyötyä ylimittaisesta proteesista. Häneen onnekseen olympialaiset olivat jo olleet, koska tämän jälkeen osallistumisoikeutta ei taatusti olisi tullut. Media tiedotti; sääriproteeseista suuri hyöty. Siitä, kuuluuko vammaisurheilijan päästä vammattomien arvokisoihin, ollaan monta mieltä. Tässä kuitenkin minun mielipiteeni. Haluan muistuttaa kaikkia, että en itse ole sääriproteesin käyttäjä, joten omakohtaista kokemusta ei ole.

Oma mielipiteeni on EI. Vammaisurheilijan ei kuulu osallistua vammattomien ARVOkisoihin. Tässä perusteluni:

- Ensinnäkin vammaisurheilijoille on omat arvokisat. Miksi tavoitella vammattomien arvokisoja?

- Sääriproteesin käyttäjäkin, Pistorius, myönsi sääriproteesin hyödyn. Miksi tarvitsee kiistellä? Nykyään säären toiminta pystytään korvaamaan hyvin proteeseilla, koska puuttuva lihasvoima on pieni. Tutkimukset todistavat, että puuttuva lihasvoima on n. 10-15% luokkaa. Tämä pystytään korvaamaan juuri pidemmällä säären mitalla tai potentiaalivoimalla, joka saadaan joustavasta jalkaterästä. 

- Sääriproteesin haittaa tai hyötyä ei pystytä koskaan todistamaan varmaksi, koska siihen vaikuttaa niin monet asiat. Miksi pitäisi väkisin yhdistää urheilijoita? Mielestäni jaottelu, vammais-ja vammattomiin urheilijoihin, ei ole epätasa-arvoista, päinvastoin. Molemmille järjestetään kilpailuja, joissa he voivat kilpailla reilusti, ja ovat "samalla viivalla" vastustajien kanssa. Eihän nais-ja miesurheilijoitakaan yhdistetä?!

- Mitalin voittaminen paralympialaisissa tai muissa vammaisten arvokisoissa vaatii muutakin kuin paljon treeniä. Tästä voi lukea enemmän vammaisurheilua -käsittelevästä blogitekstistäni.

- Mielestäni se ei osoita vammaisurheilijan "kovuutta", että hän osallistuu tai pääsee vammattomien arvokisoihin. Jos Rehnin olisi halunnut näyttää vammattomille, mihin vammaisurheilijat pystyvät, hän olisi sanonut, ettei halua osallistua vammattomien EM-karnevaaleihin, vaan panostaa vammaisten EM-kisoihin. 

Lopuksi haluan todeta, että mielipiteeni koski vain arvokisoja! Mielestäni on erittäin hyvä, että vammaiset osallistuvat vammattomien kisoihin kotimassaan yms. mutta mitalit jaetaan erikseen. Itse vammattomien ryhmissä harjoitelleena ja kisoihin osallistuneena tiedän, että siitä hyötyvät molemmat. Tiedostan myös, että tavoitteeni ei ole voittaa vammattomia, vaan reisiamppareita. Minun ei myöskään tarvitse osoittaa "kovuuttani" vammattomille.

Faktaa on se, että nykypäivän proteeseilla pystytään korvaamaan hyvin 10% luokkaa oleva lihasvoimapuutos. Se ei kuitenkaan tee sääriproteesi-urheilijoista yhtään sen heikompia. Välineet paranevat, ajat kovenevat. Jos vertaamme esim. triathlonia. Maailmalla sääriproteesi -triathlonistien aika on n. 5% heikompi vammattomiin triathlonisteihin verrattuna. Aikaan vaikuttaa myös uintiosuus, jolloin proteesien käyttö on kielletty, sekä vaihtoaika, jolloin proteeseja kiinnitetään.

Tekstini käsitteli pääasiassa sääriproteesin käyttäjiä. Itse, reisiproteesin käyttäjänä, saan odottaa vielä monia vuosikymmeniä, että reisiproteesit pystyvät korvaamaan puuttuvan lihasvoiman. Puuttuvan lihasvoiman suuruus on 96%. Tämän takia monet reisiproteesi- triathlonistit polkevat ilman proteesia, yhdellä jalalla, koska proteesin tuoma aikahyöty menetetään vaihdossa, kun proteesia kiinnitetään. Eli kaikki vammattomat triathlonistit;  ei huolta, en minä etua vammastani saa vielä moniin vuosiin! ;) Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Omakohtaista kokemusta löytyy sekä kahdella vammattomalla jalalla juoksemisesta, että reisiproteesilla.

Tästä voi lukea juttua aiheesta:

YLE:n juttu 1.0

YLE:n juttu 2.0.

-Liisa

helsinkiläinen.

Tuntuu oudolta olla helsinkiläinen, vai pitäisikö sanoa stadilainen. Okei, emmää mittää helsinkii ala puhuu. Porin murre säilyy, vaikka helsinkiläinen virallisesti olenkin. Torstaina tosiaan muutin Helsinkiin. Muutto kävi nopeasti, vaikka pakatessani tajusin kuinka paljon treenitavaroita omistan. Kaksi pyörää, kolme jalkaa, traineri, uintivälineet... yms. Muut tavarat, kalusteita lukuunottamatta, mahtuivat neljään laatikkoon. Nopea muuttotahti on siitä mukava, ettei turhaa tavaraa pääse kertymään.

Vuokra-asuntoni on miellyttävä. Sijainniltaan hyvä, ja suhteellisen rauhallinen. Mutta mikä parasta, astianpesukone! Luksusta! Olen luonteeltani perus siisti, mutta kahta asiaa inhoan: tiskaamista ja sängyn petaamista. Sänkyä en ole koskaan pedannut vapaaehtoisesti, mutta tiskaamista en ole pystynyt välttämään, paitsi nyt.

Treeni- ja valmennuskuviostani en pysty vielä kertomaan sen enempää, mutta treenattu on. Perjantai aamuna suuntasin pyörälenkille, mutta suunnasta ei ollut tietoakaan.Suunnitelmani oli pyöräillä Porvooseen, mutta päädyin Espooseen. Ystäväni tietävät, että tämä on minun kohdallani mahdollista. Olen eksynyt kauppakeskuksessa, Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Islannissa... Lähes kaikkialla. Syyksi, huonolle suuntavaistolleni, olen selittänyt, että kävelessäni katson aina maahan, joten jätän ympäröivän maaston huomiomatta. Tämä selitys ei kyllä toimi pyöräilyyn... No, joka tapauksessa tuli kierrettyä 100km lenkki, ei tosin Porvoossa. Alkuviikosta toivottavasti saan Garmin:in GPS-pyörätietokoneen, joka helpottaa suunnistamista. Uimassa olen käynyt Järvenpäässä sekä Kuusijärvellä.

Sääriluun rasitusmurtuman paranemisprosessi on edistynyt, mutta jalka ei vielä kestä hyppimistä tai juoksua. Henkisesti viimeiset 5 viikkoa on ollut erittäin raskaita. Vaikka urheilijat sen tiedostavat, että luokkaantumiset kuuluvat urheiluun, niin kyllä se raskaalta tuntuu, kun omalle kohdalle osuu. Itselläni on sinäänsä hyvä tilanne, että olen pystynyt pitämään harjoitustunnit kohtuullisella tasolla, luokkaantumisesta huolimatta. Silti aamuisin(tai oikeastaaan koko ajan) toivon, että jalka olisi jo juoksukunnossa, ja pystyisin taas nauttimaan juoksusta. Oli se niin unelmaa. :)

Muutto, rasitusmurtuma ja Edmontonin maailman cup:in finaali, ovat stressanneet kovasti viimeisen kuukauden. Onnekseni muutto on nyt ohi, enää pitää sopeutua. Rasitusmurtuma ei parane stressaamalla, mutta silti stressaan. Edmontonissa minun piti näyttää harjoitteluni tulos, mutta sitten tuli tämä (perkl..) loukkaantuminen. Heinäkuun alun elin toivossa, että pääsisin starttiviivalle Edmontoniin, mutta rasitusmurtuma-diagnoosin saatuani tein päätöksen, etten Edmontoniin lähde. Ratkaisu oli oikea, mutta pettymys suuri. Lääkäri, joka rasitusmurtuman diagnosoi, lohdutti minua näin: "Selänne on sanonut, ettei hänestä olisi ikinä tullut näin kovaa jääkiekkoilijaa, jos ei olisi luokkaantunut 19-vuotiaana. Palaat siis radalle entistä kovempana, ei huolta!" Ehkä pitää luottaa lääkärin sanoihin, tosin lääkäri kysyi minulta heti aluksi kumpi sääri on kipeä, kun selitin oireitani. Kävelin vastaanotolle sortsit jalassa. ;)

- Liisa