BIO.

Photographed: Nikita Tikka
Blogin kirjoittaja olen minä, Liisa Lilja (21v.). Tällä hetkellä asun Helsingissä. Kotikaupunki minulle on
kuitenkin Pori, jossa olen viettänyt ensimmäiset 15vuotta. Urheilulukion kävin Tampereella.

Urheilua olen harrastanut aina. Neljä vuotiaana aloitin kirppusirkuksessa, josta jatkoin telinevoimisteluun. Kahdeksan vuotiaana sairastuin luusyöpään. Oikea jalkani jouduttiin amputoimaan polven yläpuolelta. Jalka lähti, mutta elämä jäi. Olin tyytyväinen.

Vaikka syöpä vaati yhden raajan, ei se liikunnallisuuttani vienyt. Kuntoutumisen jälkeen aloitin fysioterapeuttini suostuttelemana uinnin. Vähitellen uintimäärät kasvoivat ja treenimäärät nousivat. Vuonna 2007 minut valittiin maajoukkueeseen, josta kansainvälinen vammaisuinti-urani lähti. Sain edustaa Suomea PM:ssä, EM:ssä sekä monissa muissa kansainvälisissä kisoissa. Suomen mestaruuksia minulla on useita, sekä Suomen ennätyksiä kolme.


Vuoden 2014 alussa olin varma lajivaihdosta paratriathloniin. Syitä lajivaihtoon oli monia, mutta yksikään niistä ei liittynyt motivaatioon. Edelleenkin nautin uinnista suunnattomasti. Tällä hetkellä treenaan paratriathlonia 20-24h viikossa. Tavoitteeni on saavuttaa maailman paratriathlon kärki.

Treenaan paljon, mutta nautin joka hetkestä. Minulla on unelmia, mutta elän myös unelmaani.

Blogissani pääsette seuraamaan vammaisurheilijan treenejä ja elämää.

Photographed: Rene Garmider

Ota yhteyttä rohkeasti!

email: liisa.m.lilja@utu.fi
puh. 040 5320496
FB:hen voi myös laittaa viestiä.

--------------------------------------------------------------------
I have always practised sports. When I was eight years old, I was diagnosed with bone cancer. My right leg was amputated above the knee. I lost my leg, but retained my life.

Although cancer took one of my limbs, it didn't take my capacity to move. After rehabilitation I started swimming on my physiotherapist's recommendation. In 2007 I was selected for the Team Finland in swimming, and so my international disabled swimmer's career commenced. I had an opportunity to represent Finland in European and Nordic Championships and many other international swimming competitions. I'm a holder of three Finnish records and several Finnish championships.

In the beginning of 2014 I started paratriathlon. I enjoyed swimming but I needed new challenges. My goal is to reach the top in paratriathlon. I train a lot and enjoy every moment. I have dreams but I am also living my dream.

This spring one of my dreams came true: I was able to run for the first time in 12 years. I know that I have to work hard to reach my goal. However, I don't set myself limits. When there's a will, there's a way.


Contact:

email: liisa.m.lilja@utu.fi
FB: Liisa Lilja