perjantai 26. syyskuuta 2014

joukkue.

Olen ollut sekä joukkue-että yksilöurheilija. Joukkue-urheilu- ajoista muistan ensimmäisen akrobatia esityksemme Porin urheilutalolla. Olin silloin 5-vuotias. Suorituksemme jälkeen muut joukkueen urheilijat sanoivat, että pilasin esityksen, koska olin pukenut kisa-asun väärin päin. Näinhän ihmiset tekevät, syyttävät muita, koska vastuunkanto on vaikeaa. Joukkueesta löytyy aina syyllinen. Tai joukkueen ulkopuolelta. Tämän jälkeen itse syytin äitiäni siitä, että hän pilasi esityksen, koska ei ollut merkinnyt,miten asu kuuluu pukea.

Joukkueessa kaikkien panosten summa on tulos. Joukkue on myös yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Joukkue tekee suorituksen yhdessä, mikä on mielestäni ainoa ero yksilö-ja joukkueurheilun välillä. 

Itse harjoittelen 70% treeneistä itsekseni, mutta en silti koe olevani yksin, vaan osa joukkuetta. Monia joukkueita. Treeneissä minulla on ohjelma, joka on valmentajani suunnittelema. Ympärilläni on ystäviä, jotka kyselevät: "Kulkeeko?".Kaikilla on sama tavoite, saada minusta maailman kärki paratriathlonisti. 

Yksin kilpailevana sinun pitää viedä koko joukkueen panos yksin maaliin. Monen ihmisen monen vuoden työ. Paineensietokykyä ja vastuunkantoa testataan. 

Sanotaan, ettei vastustajan kanssa saisi veljeillä. Koen kuitenkin senkin tietynlaiseksi joukkueeksi. Olemme kaikki kerääntyneet kilpailuihin leikkimään siitä, kuka pääsee reitin nopeiten. Olisihan sitä tylsä leikkiä ilman kavereita? 

Kuten jo uusi valmennussuhde.- postauksessani kerroin, oman huippuvalmentajani tunnusmerkki on innokkuus, kuten myös joukkueeni. Menestyminen seuraa siitä, että teemme oikealla asenteella jotain sellaista, mistä pidämme! 

Osa on varmaan huomannut HS:n jutun. Julkisuus ei ole menestymisen mittari. Se ei myöskään tee minusta parempaa triathlonista, kuten ei myöskään uusi pyörä parempaa polkijaa. Kuitenkin tietynlainen tavoitteeni toteutui. Työtäni uutisoitiin urheilu-sivuilla. Olin yksijalkainen huippu-urheilija, enkä vain yksijalkainen. 

Viikko on mennyt treenillisesti ihan mukavasti. Kovempi viikko tuntuu mukavasti jalassa. Tynkäni alkoi chillailla jo tiistaina, ja tehomittari näyttää nollaa oikean jalan osalta. Toisaalta tyngän 150g lihasmassalla ei muutenkaan pyörää paljon liikuteta. ;) tarvitsisi massakuurin. Hän siis pyörii karusellissa, ja syö hattaraa, kun vasen jalka pyörittää ja tekee työtä. Onneksi joku sentäs jaksaa. 

Tässä yksi pääsarja:

#bike3

3•(5•(2min max+1min kevyttä)+ 5min(140HR))

Avattuna: ensiksi 2min max, jonka jälkeen 1min kevyttä. Näitä viisi kappaletta ilman taukoja. Sitten 5min 140 sykkeellä. Koko äskeinen sarja kolme kertaa läpi! Kesto 60min(+ alkulämmittely ja loppujähdyttely). 



Treenidatani kyseisestä pyörätreenistä. 

Kiitos kaikille kommenteista! Niitähän voi laittaa s.postiini: liisa.m.lilja@utu.fi, kuten myös postauksiin. 

- Liisa 


tiistai 23. syyskuuta 2014

alku.


uusi valmennussuhde. - postauksessani pohdin aloittamisen vaikeutta. Sain tekstiini liittyen sähköpostin, joka meni näin (julkaistu henkilön luvalla):

"...olen ollut kaksi vuotta tekemättä mitään. Tai no, mitä arjessa tullut liikuttua. Ennen harrastin jalkapalloa 5-6 kertaa viikossa, ja fyysinen kuntoni oli mainio. Loukkaantumisen jälkeen ei urheilu enää vain kiinnostanut. Sinun on helppo aloittaa juoksu taas murtuman jälkeen, kun fyysinen kuntosi on niin hyvä. Toista se on niillä, joiden kunto on pohjalla. Alkaminen on niin paljon vaikeampaa..."

Viestissä oli monta hyvää pointtia. Tietysti minun on helpompi jatkaa juoksu -harjoittelua murtuman parantumisen jälkeen, mutta olen tehnyt sen eteen töitä. Vaihtoehtonani oli pitää kymmenen viikon loma treenamisesta, mutta tiesin, että sen jälkeen aloittaminen olisi ollut entistä vaikeampaa. Tämän takia olen soveltanut liikuntaa entisestään, ja pitänyt kuntoani yllä. Eihän se helppoa, tai aina niin mielekästä, ole ollut, kun toimivia jalkoja ei ole löytynyt. 

Koen, että olen joskus aloittanut aika alusta, ja tuntenut todella sen aloittamisen vaikeuden. Ennen sairastumistani olin fyysisesti hyväkuntoinen, ryhmäni parhaimpia telinevoimistelijoita ja muutenkin liikunnallisesti lahjakas. Uimaan opin jo 4-vuotiaana, oikeasti. Itse luulin osaavani aina. ;) Yleensä uintisuoritukseni päättyi kuitenkin siihen, että äiti veti minut hiuksista ylös altaan pohjasta. Olin erittäin vihainen, hän pilasi suoritukseni. Mihin tämä itsevarmuus on kadonnut?? 

Elämäni kuitenkin muuttui sairastuttuani. Sairaala-jaksoni kesti kokonaisuudessaan yli kaksi vuotta. Kuntoni oli tämän jälkeen aivan pohjalla. 

Tästä se oma urheilu-urani on alkanut. 

Vammaisurheilija -polkuni on siis lähtenyt kuvan kunnosta. Meni yli kolme vuotta, ennen kuin olin fyysisesti siinä kunnossa, että jaksoin arkielämäni kunnolla. Pidemmät matkat liikuin rattaissa, lyhyemmät kävellen, kunhan kävelyn taas opin.  Uida jaksoin alle 15m. Itselleni vaikeampaa oli hyväksyä erittäin huono kuntoni, kuin raajan menetys. En ollut enää hyväkuntoinen telinevoimistelija. 

Tietysti nyt minun on helppo huokaista, kun olen saavuttanut sen fyysisen kunnon, mitä minulla oli ennen vammautumistani. Siihen tarvittiin kymmenen vuotta pitkäjänteistä harjoittelua. Työtä on kuitenkin vielä jäljellä, kun tavoitteeni on saavutta huippukunto. Kunto, joka vaaditaan siihen,että voin saavuttaa unelmani. 




- Liisa

Suuret onnittelut Kaisalle pitkän matkan MM-hopeasta! 



tiistai 16. syyskuuta 2014

video-postaus Nuorten Paralympia-leiriltä.


Nuorten Paralympia- leiri on takana, ja hengissä selvitty. Paluu arkeen suoritettu ja all-inclusive- ranneke luovutettu. Vaikka treenitunteja tuli itselläni melkein enemmän kuin nukuttuja tunteja, jäi leiristä erittäin positiivinen mielikuva. 

 Yleensä kerron elämästäni ja treeneistäni tekstin muodossa, mutta nyt tulee poikkeus. Leirillä en
ehtinyt kirjoittaa teille kuulumisia, joten päätin kuvata leiripäivääni. Ensi kertalaisena tulos ei tietystikään ole tyydyttävää, mutta ensi kerralla parempi.

Videossa pääsette seuraamaan kolmatta leiripäivääni. Pahoittelen, että äänenvoimakkuus vaihtelee! 

ENJOY! :)




Kiitos Katjalle, Leenalle, Sinille ja uimareille! 

- Liisa

perjantai 5. syyskuuta 2014

treenianalyysiä ja -dataa.

On ollut kyllä viikko. Treeni-intensiteettiä on ollut tarpeeksi, yliopisto ja uusi valmennussuhde alkoivat, sekä vietin päivän toimittajan kanssa. En muuten muistanutkaan kuinka vaikeata on pysyä hereillä luennoilla, varsinkin aamutreenien jälkeen. Pahinta oli video-luento tiistaina, sali pimeänä, ilman pepsimaxia. 




   Itse aiheeseen. Ajattelin hieman näyttää lukijoilleni treenidataani, ja selventää sitä.  Esimerkiksi otan tämän päiväisen treenini, joka oli mielestäni viikon kevein pyörätreenini. 
Ohjelma: 
10min lämmittelyä
5*1min rennon kova kiihdytys/1min kevyttä
10min kevyttä
2*20min sykekeskiarvolla 170 +5min kevyttä
15min kevyttä sis. 3*kiihdytys 70%.

Tässä on data-näkymä treenistä.

Ennen treenin aloitusta mietin aina millainen olo kropassani on. Tänään tiesin heti aamusta, että jalat ovat voimattomat, muutenkin keho väsynyt alkuviikon kovasta intensiteetistä. Miten tämä sitten vaikuttaa treenin? Alkulämmittely pitää tehdä kovemmalla sykkeellä ja kierroksilla, jotta pääsarjasta on mahdollisuus saada enemmän irti. Tässä on esimerkiksi syy siihen, miksi monet huippu-urheilijat vetävät jo alkukilpailuissa kovaa, vaikka jatkoon pääsy ei vaatisi sitä. Keho saadaan näin paremmin "käyntiin", silloin kun lihakset ovat jumissa eikä keho ole herkässä kunnossa. Minulla on harjoituskilpailuissa tapana vetää treeni ennen starttia, koska harjoituskilpailuihin en kevennä. Tänään siis poljin 30min lämmittelyn hieman tehokkaammin. Nostin vauhtia 5*1min ajan. Itseasiassa lämmittelyni epäonnistui hieman. Olisi pitänyt polkea vieläkin tehokkaammin ja kestoltaan kauemmin.

Pääsarjana oli 2*20min 170 sykkeen keskiarvolla. Jokainen, pyörällä joskus pyöräillyt, tietää, että 170 sykkeeseen saa aika paljon jauhaa. Ajatus pitää pysyä koko ajan treenissä, koska muuten syke tippuu erittäin helposti. Varsinkin, kun lihakset ovat jo valmiiksi jumissa ja väsyneet. Ensimmäisen 20 minuuttisen pyöräilin tasaisesti, eli syke pysyi 167-173 välissä koko ajan. Toisessa sarjassa taiteilin 165-175 välissä. Tarkoituksena oli hieman testailla sykealuetta, säilyttäen kuitenkin 170 keskisykkeen.

Loppujäähdyttelyn tein aktiivisesti, korkeammalla sykkeellä. Syy on se, että monet matkurit tarvitsevat palautuakseen aktiivista liikuntaa. Ei siis auta, että makoilet sohvalla. Itse olen testannut omaa optimaalista palautumistani eräissä kisoissa. Parhaiten hapot poistuivat, kun tein 15minuutin 150-155 sykealueen sarjan palauttelutreenissä. Äärisprintterit/sprintterit palautuvat parhaiten heiluttelemalla habaa ja kaivamalla nenää. Loppujäähdyttelyni oli vain 18min, koska jatkoin treeniä pienellä kuntopiirillä, jonka jälkeen rullailin foam rollerilla. Jos treeni olisi päättynyt siihen, olisin polkenut vielä n.15min 135-140 sykealueella.


Tässä on data maanantain 30min testistä.


Treeniviikkoni on ollut kyllä niin teho-painotteinen, että kyllä tuntuu. Aamusykekin on noussut 
39->48. Huomenna on kuitenkin kevyempää. 

Tässä on uusi pedaalini. "Pohjana" on speedplay, jonka päälle on laitettu supermagneetti-systeemini. 


speedplay-puoli.
Supermagneetti-puoli.
Ensi viikolla jatketaan vielä tehokkaammin. Torstaina suunnataan Pajulahteen Paralympialeirille! :) Innolla odotan Nastolan mäkiä...

- Liisa

tiistai 2. syyskuuta 2014

uusi valmennussuhde.

Ihmiset suhtautuvat romanttisesti alkuihin. Uusi alku. Puhdas pöytä. Mahdollisuuksien maailma. Huolimatta kuitenkin uusista seikkailuista, ihminen on yhä oma itsensä. Kaikki tuovat itsensä jokaiseen uuteen alkuun elämässään. Miten erilainen se sitten voi olla?

Sitähän kaikki haluavat. Uuden alun. Aivan kuin se helpottaisi asioita. Kysy vaikka mieheltä, joka työntää kiveä mäkeä ylös. Alusta aloittaminen ei ole helppoa. Ei yhtään helppoa.

Maanantaina alkoi uusi valmennussuhde. Asuessani Turussa valmentajanani toimi Mika Luoto. Mika on ollut, ja on Suomen ehdottomasti parhaimpia triathlonisteja. Huippu tyyppi muutenkin. Keväällä Mika ilmoitti, ettei hänellä ole riittävästi aikaa opettajan töiltään valmennukseeni. Tietysti olin pettynyt, mutta samalla olin erittäin kiitollinen, että hän ilmoitti asian suoraan. Aloin alku kesästä miettiä vaihtoehtoisia valmentajia.

Olen urheilu-urallani työskennellyt kolmen eri valmentajan kanssa. Pisin valmennussuhde oli Tomi Pystysen kanssa, joka itseasiassa tällä hetkellä valmentaa Matti Mattssonia. En voi siis sanoa, ettenkö olisi ollut huippuvalmentajien valmennuksessa. Mutta olivatko he huippuvalmentajia minulle?

Pohtiessani mahdollisia valmentajia, kirjoitin kolme kriteeriä: aika, innokkuus ja tieto. Kokemuksen kautta, olen tullut siihen tulokseen, että nämä ovat minun huippuvalmentajan tunnusmerkit. Laitoin viestiä parille mahdolliselle vaihtoehdolle. Päävalmentajakseni valikoitui Yan Busset. Toivon, että hän on huippuvalmentaja juuri minulle.

Fyysikasta ja uinnista tulee vastaamaan Jari Nordblom. Jari työskentelee Järvenpään Uintiklubissa päävalmentajana, valmentaa urheiluakatemiassa sekä tekee monen lajin huippu-urheilijoille fysiikkavalmennuksia. Jarin kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo uinti-urallani, ja todennut sen toimivan erittäin hyvin. Apua valmennukseen saan myös Australiasta.

Etsiessään valmentajaa kannattaa miettiä, mitä valmentajaltaan haluaa. Valmentajan valmennus-saavutukset eivät takaa sitä, että hän on sinulle huippuvalmentaja. Huippuvalmentaja ei myöskään tee sinusta huippua,  työn saat tehdä ihan itse.

Eilen ajoin pyörällä pienen testin, 30min all out. Valmistauduin huolella, olihan vastassani Liisa Lilja. Taktiikkani oli sama kuin juoksuosuudella, eli kolme nostoa. 30min suorituksessa se tarkoitti:

10min rennon kovaa ( keskiarvosyke oli 179.)
1. vauhdin nosto!
7min tehdään töitä (keskiarvosyke 184)
2.vauhdin nosto!
7min tehdään töitä ihan älyttömästi (keskiarvosyke 187)
3.vauhdin nosto!
6min tahdon voimalla (keskiarvosyke 192)

Maksimi syke oli 198, koko testin keskiarvosyke oli 186, ja laktaatti lopussa 17.8mmol.

Näin siis aloitettiin Yanin kanssa! Innolla odotan mitä on tulossa! ;)

- Liisa