toive.

Kaikki saavat yhden hyvän toiveen vuodessa. Synttärikakun kynttilöitä puhaltaessa. Jotkut toivovat muutenkin. Silmäripsien, lähteiden ja onnennumeroiden ääressä. Aina silloin tällöin jokin toiveista toteutuu. Mitä sitten? Paistattelemmeko onnellisuuden lämmössä? Vai huomaammeko vain, että meillä on pitkä toivelista odottamassa toivomistaan?

Emme toivo helppoja juttuja. Toivomme isoja asioita. Kunnianhimoisia, tavoittamattomia asioita. Toivomme, koska tarvitsemme apua. Lisäksi tiedämme, että pyydämme liikoja. Toivomme kuitenkin. Joskushan toiveet toteutuvat.

Vietin alkuviikosta 22-vuotissyntymäpäivääni. Perinteistä marenki-mansikkakakkua kynttilöillä en saanut, mutta toivoin silti. Lähetettyäni toiveeni, aloin muistelemaan kaikkia niitä toiveita, joita olen syntämäpäivinäni toivonut. Neljä vuotiaana toivoin hyönteishaavia, en saanut. Viisi vuotiaana toivoin intiaani-hametta, sain päähineen. 22-vuotiaana toivoin kylmää pepsimaxia, sain viisi Putin-juustoa.

Intiaani-päähine oli hieno!

Alkuviikko on ollut tapahtumarikas.. Maanantaina kävelin kauppaan (2.2km suuntaansa) ja hukkasin reissulla kenkäni. Kyllä, kengän, joka oli vielä kotona lähtiessäni jalassa. Miten on mahdollista? Laitoin ballerinat kotona jalkaan, ulos päästyäni vettä alkoi sataa aivan älyttömästi, kaupan kassajonossa huomasin, että oikeassa jalassani ei ole kenkää, pelkkä märkä sukka. Pari muutakin ihmistä oli huomannut, mutta enhän minä ymmärtänyt, että he sitä tuijottivat. Lähdin kaupasta, kävelin samaa reittiä takaisin. Löysin 200m ennen asuntoani mustan ballerinan, joka kellui keskellä vesilätäkköä. Oli tippunut matkan varrelle. Näköjään ihminen voi kävellä 2km ilman kenkää huomaamattaan. ;) 

- Liisa