Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheiluvamma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheiluvamma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

rasitusmurtuman tilanne.

Muistan selvästi kesän Paralympia-leirin, ja tuskalliset juoksu-kierrokset urheilukentällä. Jalkani oli niin kipeä, että hädin tuskin pystyin kävelemään. Viimeisenä päivänä totesin, etten kivulta pystynyt enää juoksemaan. Kolme viikkoa leirin jälkeen vietin totaalista lepoa. En pystynyt ojentamaan nilkkaani, joten pullareillakin uinti sattui. En pystynyt varaamaan painoa jalalle, joten polkeminenkin oli unohdettava. Juoksua oli turha edes ajatella. Neljän viikon päästä leiristä kävin lääkärillä, ja diagnoosiksi sääriluun rasitusmurtuma, joka todettiin röntgen -kuvalla. Lepoa ja kivutonta liikuntaa 12vko, kunnes murtuma olisi parantunut. Aloitin pyöräilyn, ja käsivedot altaassa lääkärikäynnin jälkeen, eivät tuottaneet enää kipua.
12 viikon jälkeen en pystynyt kuvittelemaan edes juoksemista, kävelykin sattui. Jatkoin treenausta ilman juoksua, olinhan ensimmäisen 3 viikon totaalilevon jälkeen treenannut normaalisti yli 20h/vko. 4kk päästä diagnoosista aloin juoksemaan 1-2 kertaa viikossa, mutta sattuihan se. Kipu oli silti siedettävissä.
Joulukuussa olin aivan loppu odotteluun. Olin lähes puolivuotta odottanut, että pystyisin taas hyppimään aamulla vessaan, nousemaan tuolilta ilman kipua, ja ennen kaikkea juoksemaan kunnolla, ja kivutta. Tietysti henkistä tuskaa lisäsi, että tuleva kausi on itselleni tärkeämpi kuin yksikään edellinen kauteni. Paralympia -paikan eteen olen tehnyt yli 6 vuotta työtä, yli 20h/vko. Ajatuskin siitä, että rasitusmurtuman takia paikka jäisi taas saamatta, sai minut itkemään. En halunnut puhua siitä.
Joulukuun lopulla kävin ensimmäistä kertaa magneetti-kuvassa, ja diagnoosiksi sääriluun yläkolmanneksen poikkimurtuma. Poikkimurtuma oli alkanut hyvin paranemaan, muttei silti kunnossa. Tiesinhän sen itsekin. Vaikka diagnoosi oli ei-toivottu, olin toisaalta tyytyväinen, että sain jotain tietoa. Sain konsultaation Sakari Oravalta - hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä pahaa murtumaa, mutta pitäisi olla täysin kunnossa 1-1.5kk päästä. Yleensä poikkimurtumien paranemisissa menee yli puolivuotta. Voin jatkaa seuraavat 1-1.5kk pyöräilyä ja uintia. Juoksua vain kerran viikossa, kevyesti.
Magneettikuva säärestä.

Olen päättänyt, etten lähde tavoittelemaan ensi kaudella RIO-paikkaa, jos jalkani ei ole täysin kunnossa maaliskuussa. Tiedän, ettei juoksukuntoni riitä RIO-paikkaan, jos en pysty maaliskuussa viimeistään juoksemaan normaalisti. Vaikka unelma on käsittämättömän, pelottavan suuri, totuus on kohdattava, ja oltava rehellinen itselleen.

Toivon, ettei minulta asiasta kauheasti kyseltäisiin, en kuitenkaan osaa vastata. Itselleni tämä puolivuotta on ollut henkisesti elämäni vaikeimpia, valehtelematta. Olen miettinyt asiaa joka päivä, joka tunti. Vaikka tiedän, että murheeni on pieni verrattuna joidenkin muiden, asian suuruutta ei silti ymmärrä ketään, joka ei ole itse ollut huippu-urheilija, ja tehnyt kovaa työtä yli vuorokauden viikossa monia vuosia. 
Tästä linkistä voi lukea toisen triathlonistin tarina hänen  "rasitusmurtuma -kamppailustaan". 
Eilen palasin Pajulahden Rio-leiriltä. Postaus leiristä tulee lähipäivinä. :) 

- Liisa 

perjantai 18. heinäkuuta 2014

muutosta.

Heinäkuu on ollut järjetön. Olen huomannut, että elämä ei ainakaan tuota pettymystä muutosten suhteen. Muutokset ovat väistämättömiä, mutta ennustamattomia. Muutokseen on sopeuduttava, ja mukautettava oma elämä muutosten mukaan.

Pajulahden leirillä tullut urheiluvamma sai uuden diagnoosin, sääriluun rasitusmurtuma. Rasitusmurtumani sijaitsee sääriluun yläkolmanneksessa, lähellä polvea. Sääriluun rasitusmurtuma on erittäin yleinen juoksijoilla, ja syntyy tavallisesti sääriluun ylä-tai alakolmannekseen. Rasitusmurtumaa harvoin hoidetaan kipsaukseksella tai täysin passiivisella levolla. Liikunta tehostaa aineenvaihduntaa, ja näin ollen nopeuttaa paranemista. Liikunta, joka ei aiheuta kipua, on sallittu. Näin ollen pyöräily ja uinti eivät ole kiellyttyjen listalla. Juoksukielto jatkuu vielä seuraavat 3-4 viikkoa.

Kolmen viikon aikana olen ymmärtänyt, kuinka paljon vasen jalkani tekee töitä päivässä. Portaiden nousu, tuolilta nousu, hyppimiset hallilla/kotona yms. on vasemman jalan vastuulla. Ensimmäisen viikon olinkin aivan hukassa, kun vasen jalkani oli lomalla. Nyt olen oppinut käyttämään proteesijalkaani paljon enemmän arkielämässäni. Kun vahvuus poistetaan, heikkous vahvistuu. Triathlon-harjoittelussakin on mukavaa treenata itselle vahvinta, helpointa lajia. Kulkee niin mukavasti.

Mitä treenaamiseni tällä hetkellä on? Altaassa käsivetoja. Uintimäärä on ollut n.4.5km-5.5km/treeni, kuudesti eli hieman vähemmän mitä tavallisesti. Pyöräilyä. Mäkiä olen vältellyt, mutta onneksi Suomessa niitä ei pahemmin ole. Muuten pyörätreenini on pysynyt normaalina. Salilla olen käynyt useammin, 2-4 kertaa viikossa. Olen yrittänyt parantaa heikkouttani, keskivartalon voimatasoa.

Aloitettuani kirjoittamaan muutoksesta, päätin kertoa blogini lukijoille muutostani. Elokuusta lähtien en ole enää turkulaine. Pidempää blogiani lukeneet tietävät, että olen asunut Porissa, Tampereella ja Turussa. Nyt matkani jatkuu...

Loppuviikon vietän koti-kaupungissani, Porissa. Mukavaa pyöräillä eri maisemissa!




Tiistaina kävin melomassa. :) Parikseni sain ratamelonnan monikertaisen arvokisamitalistin, Anne Rikalan. Kiitos!
- Liisa

perjantai 11. heinäkuuta 2014

urheiluvammojen hoito-ohjeita.

Ideaalisessa urheilijan maailmassa, jokainen harjoitusminuutti olisi 100%:sti kivuton. Todellisuudessa moni urheilija kärsii pienestä, tai hieman suuremmasta, häiriötekijästä. Uimareilla olkapäät, juoksijoilla penikat, ja lähes kaikilla urheilijoilla edellispäivän treenin tuoma lihasarkuus. Häiriötekijät eivät välttämättä vaadi treenitaukoa, mutta eivät myöskään anna urheilijan nauttia treenaamisesta täysillä.

Olen 1,5 viikkoa ollut juoksematta. Syynä on rasitusvamma, vasemman säären etuosassa. Tibialis anterior- lihaksen (sääriluun vieressä, ulkosyrjällä) yläosan kiinnityskohta on revähtänyt, ja näin ollen jalka ei kestä juoksua, heikosti kävelyäkin. Myös kipeytynyt penikka tuo lisämaustetta. Syy rasitusvammoihin on liian nopeasti, liian paljon.

Ajattelin hieman kertoa erilaisista hoitokeinoista, joita olen kyseisiin rasitusvammoihin kokeillut. 

Tibialis anteriorin revähdyksen hoitokeinot:



1. Lepo: henkisesti raskas hoitomuoto. 
2. Kylmä: paras tapa on pakastaa jääpaloja, ja sivellä jääpalalla kipeytynyttä aluetta. Tehokkaasti jäädyttää ihonalaisen lihaksenkin, eikä vain ihoa. 
3. Tuki: vähennä revähtäneen alueen rasitusta esim. kinesio -teippauksella








Penikan/penikoiden hoito-ohjeet:

1. Lepo: penikkatauti on lihasaitio-oireyhtymä, eli lihas kasvaa nopeammin kuin lihasta ympäröivä lihaskalvo. Lihaskalvo kiristyy ja estää lihaksen verenkiertoa/toimintaa. Mitä enemmän treenaat, sitä enemmän lihas kasvaa ja paine lihaskalvon sisällä suurene -> kipu pahenee.


2. Kylmä: jääpala-systeemi toimii tässäkin tapauksessa parhaiten!

3. Hieronta: koska kyseessä on faskian eli lihaskalvon kireys, perinteinen LIHAShieronta ei välttämättä paranna tilannetta. Näin ollen varaa aika hierojalle, joka osaa faskia-hieronnan!

4. Venyttely: penikkatauti voi johtua myös kireistä akillisjänteistä ja pohkeista. Käytä foam rolleria, tennis-ja pilatespalloja yms.

5. LPG-hoito: alipainehierontaa, jolla pystytään tehostamaan lihaksen aineenvaihduntaa, parantamaan palautumista(n.30%), edistämään paranemista ja vähentämään turvotusta. Hoitomuoto on vielä hieman tuntematon urheilijoiden keskuudessa, mutta mm. Kiira Korpi ja monet jalkopallomaajoukkueet käyttävät kyseistä hoitomuotoa. Itse kävin viime viikolla LPG-hoidossa kolme kertaa, ja voin suositella. Lievitti tehokkaasti penikkaoireita! Tulen jatkossakin käyttämään kyseistä hoitomuotoa edistääkseni palautumista ja ehkäistäkseni rasitusvammoja.



- Liisa



sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Elämän oppitunti- urheiluvamma


Juoksu on erinomainen aerobisen harjoituksen muoto. Polttaa kaloreita, pitää sydämen nuorena ja vahvistaa lihaksia. Ennen kaikkea harrastaminen on halpaa ja helppoa. Jesh. 

70% juoksijoista on sivussa harjoittelusta vähintään kerran vuodessa. Tyypillinen skenaario: aletaan seurata treeniohjelmaa, kuukautta myöhemmin polvi reistailee, popsitaan buranaa, jatketaan juoksua. Muutaman- ehkä sadan- lenkin jälkeen siirrytään sohvalle, jääpussi polven päällä. Jotkut- IIK- eivät koskaan enää juokse. 

Luokkaantuminen ja loukkaantumisen ehkäisy on asioiden yhdistelmä: anatomia, väärät kengät, kova juoksumaasto... Totuus on kuitenkin, että tulet varmasti loukkaantumaan, jos juokset liian nopeasti, liian paljon. Ylität rajasi. 

Mielestäni on kolme tärkeätä asiaa, joilla pystyt ehkäisemään juoksuvamman syntyä:

 1.  Lihasvoima
Voimakkaat lihakset pitävät yllä oikeaa asentoa. Jos lihaksesi ovat heikot, jokainen juoksuaskel on kovaa työtä. Kun voimakas keho juoksee, aivot kertovat lihaksille tulevasta jo ennen kuin jalka iskeytyy maahan. Lihakset ehtivät aktivoitua ja valmistautua iskuun. Heikkojen lihasten iskunvaimennuskyky on heikko. Älä treenaa lihasta, vaan lihasketjuja! Jos yksikin lihasketjun osa on liian heikko, muut lihakset joutuvat ylitöihin. Lihasvoimaharjoittelussa on tärkeä muistaa treenata koko kehoa. Itse suosin liikkeitä, jotka kuormittavat koko lihasketjun lihaksia. Jos haluaa hyväksi juoksijaksi, koko kehon pitää olla voimakas. Jos sen sijaan haluaa ison haukkarin, kuormita haukkaria. 

2. Lenkkarit ja maasto
Juoksu ei ole kallis harrastus (ainakaan ei-amputoiduilla ;)), joten panosta lenkkareihin. Hyvät lenkkarit tuntuvat mukavilta jaloissa. Tutkimukset osoittavat, että ainoa asia, joka yhdistää lenkkarit ja juoksuvamman ehkäisyn on mukavuus. Itse testasin n. 8-10 lenkkaria aloittaessani juoksua. Älä valitse maastoksi asfalttia jokaiseen treeniisi. 

3. Lepo ja lihashuolto
Tärkein, mutta unohdetuin.Väsyneen jalan osuessa maahan, iskuvoima kohdistuu suoraan luuhun. Luu ei kestä äkillistä rasitusta.

Olen viime päivinä ymmärtänyt kuinka paljon harjoittelu antaa elämälleni merkitystä ja rakennetta. Syynä on rasitusvamma, joka näin ollen estää juoksun ja pyöräilyn. Olen kulkenut ympäri yksiötäni päämäärätiedottomasti, ja miettinyt mitä tekisin. Olen myös vajonnut lapsen tasolle. En tiedä, koska pitäisi syödä, yleensähän syön treenin jälkeen, koska pitäisi käydä suihkussa, yleensä käyn treenin jälkeen. 

Vaikka tiedostan, että vammat ovat osa urheilua, ja jokainen hyvä urheilija kamppailee niiden kanssa, masennuksen aalto pyyhkäisee välillä ylitseni. Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että olen onnekas. Vasen jalkani on tehnyt ylitöitä viimeiset 12 vuotta, lähes moitteettomasti. Käytössäni on vielä myös kaksi raajaa. Näin ollen olen uinut käsivetoja  ja tehnyt lihasvoimaharjoittelua yläkropalle sekä keskivartalolle.

Nyt on minun aikani parannella urheiluvammaa ja kuunnella elämän oppituntia.

 Kerron seuraavasssa postauksessani enemmän rasitusvammastani ja siitä, miten olen sitä hoitanut! Tapoja on monia. 

- Liisa