Muistan selvästi kesän Paralympia-leirin, ja tuskalliset juoksu-kierrokset
urheilukentällä. Jalkani oli niin kipeä, että hädin tuskin pystyin kävelemään.
Viimeisenä päivänä totesin, etten kivulta pystynyt enää juoksemaan. Kolme
viikkoa leirin jälkeen vietin totaalista lepoa. En pystynyt ojentamaan
nilkkaani, joten pullareillakin uinti sattui. En pystynyt varaamaan painoa
jalalle, joten polkeminenkin oli unohdettava. Juoksua oli turha edes ajatella. Neljän
viikon päästä leiristä kävin lääkärillä, ja diagnoosiksi sääriluun
rasitusmurtuma, joka todettiin röntgen -kuvalla. Lepoa ja kivutonta liikuntaa
12vko, kunnes murtuma olisi parantunut. Aloitin pyöräilyn, ja käsivedot
altaassa lääkärikäynnin jälkeen, eivät tuottaneet enää kipua.
12 viikon jälkeen en pystynyt kuvittelemaan edes juoksemista, kävelykin sattui.
Jatkoin treenausta ilman juoksua, olinhan ensimmäisen 3 viikon totaalilevon
jälkeen treenannut normaalisti yli 20h/vko. 4kk päästä diagnoosista aloin juoksemaan 1-2
kertaa viikossa, mutta sattuihan se. Kipu oli silti siedettävissä.
Joulukuussa olin aivan loppu odotteluun. Olin lähes puolivuotta odottanut,
että pystyisin taas hyppimään aamulla vessaan, nousemaan tuolilta ilman kipua,
ja ennen kaikkea juoksemaan kunnolla, ja kivutta. Tietysti henkistä tuskaa
lisäsi, että tuleva kausi on itselleni tärkeämpi kuin yksikään edellinen kauteni.
Paralympia -paikan eteen olen tehnyt yli 6 vuotta työtä, yli 20h/vko. Ajatuskin
siitä, että rasitusmurtuman takia paikka jäisi taas saamatta, sai minut
itkemään. En halunnut puhua siitä.
Joulukuun lopulla kävin ensimmäistä kertaa magneetti-kuvassa, ja
diagnoosiksi sääriluun yläkolmanneksen poikkimurtuma. Poikkimurtuma oli alkanut
hyvin paranemaan, muttei silti kunnossa. Tiesinhän sen itsekin. Vaikka
diagnoosi oli ei-toivottu, olin toisaalta tyytyväinen, että sain jotain tietoa.
Sain konsultaation Sakari Oravalta - hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä pahaa
murtumaa, mutta pitäisi olla täysin kunnossa 1-1.5kk päästä. Yleensä
poikkimurtumien paranemisissa menee yli puolivuotta. Voin jatkaa seuraavat
1-1.5kk pyöräilyä ja uintia. Juoksua vain kerran viikossa, kevyesti.
 |
| Magneettikuva säärestä. |
Olen päättänyt, etten lähde tavoittelemaan ensi kaudella RIO-paikkaa, jos
jalkani ei ole täysin kunnossa maaliskuussa. Tiedän, ettei juoksukuntoni riitä
RIO-paikkaan, jos en pysty maaliskuussa viimeistään juoksemaan normaalisti. Vaikka
unelma on käsittämättömän, pelottavan suuri, totuus on kohdattava, ja oltava
rehellinen itselleen.
Toivon, ettei minulta asiasta kauheasti kyseltäisiin, en kuitenkaan osaa
vastata. Itselleni tämä puolivuotta on ollut henkisesti elämäni vaikeimpia,
valehtelematta. Olen miettinyt asiaa joka päivä, joka tunti. Vaikka tiedän,
että murheeni on pieni verrattuna joidenkin muiden, asian suuruutta ei silti
ymmärrä ketään, joka ei ole itse ollut huippu-urheilija, ja tehnyt kovaa työtä
yli vuorokauden viikossa monia vuosia.
Tästä linkistä voi lukea toisen triathlonistin tarina hänen "rasitusmurtuma -kamppailustaan".
Eilen palasin Pajulahden Rio-leiriltä. Postaus leiristä tulee lähipäivinä. :)
- Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti