Besancon, here we come!

Matka kohti Ranskan Besanconia on alkanut. Olenko valmis ensimmäisiin triathlon kisoihin? Urheilija ei ole koskaan tyytyväinen, mutta neljässä kuukaudessa olen saanut paljon aikaiseksi. Kehityshän loppuu tyytyväisyyteen. 

Olen aina ollut huono pakkaamaan. Vaikka sen tiedostan, jätän pakkaamisen aina viime hetkeen, kuten myös eilen. Pyörä pakettiin ja menoksi. Näin ajattelin klo20. Kannoin pyörälaukun ja pyörän pihalle. Tietysti piti nauttia vielä viimeisistä säteistä. 

Lopulta aloitin pyörän pakkaamisen. Pyörä oli paketissa torstain puolella, pieniä ongelmia. ;) Muiden tavaroiden pakkaamisen päätin siirtää lähtöaamuun, aamutreenien jälkeen. Treeneistä tultuani aikaa oli sopivat 33min. Kaikki on mukana? 

Lentoasemalla huomasin, etten ollut tulostanut lentolippuja. Onneksi, ipone pelasti ja sain varauskoodin s.postistani. Toinen pelastukseni oli tavaroiden kantaja, komea, mies. Ei tarvinnut kuin painaa kutsu-nappia, ja parkkeerata punaisen ferrarini vip- paikalle( punainen polo:ni inva-paikalle). Tavaraahan riitti, pyörälaukku(22kg) ja vetolaukku(18kg).  Oman painoni verran. 

Suoritettuani check in- ja turvatarkastuspisteen, boardingin alkuun oli vielä 2min. Kerrankin olin ajoissa, etuajassa.  Ajattelin ostaa lennolle kofeiinia, pepsimaxia. Lyhyet yöunet alkoivat tuntua. Kassalla huomasin, Visa korttini on kotona. Takintaskussa. Onnekseni olin nostanut  matkalle käteistä aikaisemmin 90e, josta 60e menee starttimaksuun. Pepsimaxin sillä sai. 

Näin käy joskus, minulle tosin aika usein. Ilman korttia pääsee kuitenkin koneeseen, ja onhan minulla kaksi miestä mukana ja pyöräkin näytti päätyvän samaan koneeseen. Ei siis huolta. 

Isompi ongelma minulla oli viime reissulla. Proteesin kiinnitys-systeemi hajosi vaihtokentälläni. Jouduin purkamaan koko proteesini osiin, työskentelemään jouluvalojen ja suuren yleisön kanssa keskellä kentän kahvilaa, aikarajana 35min. Tuli isää ikävä. 

(Tältä näytti  kentällä. Jouluvaloista löytyvän rautalangan avulla sain narun pujotettua systeemien läpi... ) 

Matka lähti hyvin vauhtiin, joten Besancon, here we come! 

-Liisa

Vammaisurheilijan valmennus.

Puolitoista viikkoa ensimmäisiin triathlon-kisoihini. Kilpailut pidetään Ranskassa.Tietysti olen asettanut tavoitteita- tavoitteet ruokkivat motivaatiota. Eilen mietin puolen vuoden aikaista treenaamista tai oikeastaan triathlon- matkaani. Jos olisin tammikuussa tiennyt, kuinka suuri työ edessäni on, en välttämättä olisi uskaltanut tehdä lajivaihtoa uinnista triathloniin. Nyt voin kuitenkin todeta, että kannatti.

Kuten vammaisurheilu tekstissäni totesin, vammaisurheilijan on ensiksi opittava soveltamaan laji itselleen sopivaksi. Aluksi aloitin soveltamisen ihan perusasioista: miten lähteä pyörällä liikkeelle? Nyt soveltaminen on siirtynyt seuraavalle tasolle: mikä on optimaalisin kadenssi? Kadenssin määrittäminen vammattomille perustuu lähes täysin testeihin. Minulla tämä ei kuitenkaan toimi, koska jalkojeni lihasvoimaero on suuri. Liian hidas kadenssi tekee sen, että proteesijalkani voimat eivät riitä pyörittämään poljinta, mutta liian suuri kadenssi taas kuormittaa hermostoani liikaa, jolloin alan polkemaan proteesijalalla vastavirtaan. Tällä hetkellä optimaalinen kadenssi on 86. Tulokseen on päädytty sovelletuilla testeillä, mutta suurimmassa roolissa on ollut pyöräilykilometrit. Oppikirjat eivät auta vammaisurheilijaa, päinvastoin. Turha katsoa tekniikkavideoita tai lukea täydellisestä pyöritystekniikasta. Ne ovat täydellisiä esimerkkejä vammattomille, ei yksi jalkaisille. Oikeastaan koko vammaisurheilu perustuu siihen, kuka soveltaa parhaiten. Tietysti fyysisellä kunnolla on suuri vaikutus. Koitappa mennä yhdellä jalalla 750m uintia, 20km pyöräilyä ja 5km juoksua. Tavoitteena ei ole päästä läpi, vaan saada hyvä aika. 

Itselleni vaikeinta triathlon-matkallani on ollut tiedon puute. Valmentajilta ei löydy tietoa triathlonin soveltamisesta. Sen takia olen ollut tiiviissä yhteistyössä ulkomaihin, ja hankkinut tietoa itse. Voi olla, että kehittymiseni vaatii muuttoa muualle. 

Ehkä tärkeintä vammaisurheilun valmennuksessa on mielestäni ymmärtää se, että treenitunnit pitää vastata vammattomien treenitunteja, mutta kilometrit eivät. Eli toisin sanoen, jos haluat paratriathlonin huipulle treenitunnit pitää olla n. 25-30h/vko. Nopeutesi ei kuitenkaan ole vammattomien luokkaa, joten treenitunneissa kilometrejä ei kerry yhtä paljon kuin vammattomilla. Keskity siis treenitunteihin, älä matkaan! 

Ihmisellä on  tapana pyrkiä helpompaan elämään. He luopuvat asioista, jotka vievät liikaa energiaa. Samalla he kuitenkin muuttavat itseään. Eilen hallilla eräs rouva tuli minulle kertomaan, kuinka helppoa minun on liikkua, kun olen näin ketterä, liikunnallinen ja omaan hyvän tasapainon. Tässä ei ole mitään salaisuutta, olen vain tehnyt älyttömästi töitä. Älkää muuttako itseänne vammautumisen tai elämänmuutoksen myötä. Jos olette aina olleet liikunnallisia, ei vammautuminen tee sinusta sohvaperunaa. Olet edelleen liikunnallinen, ja kaikki riiippuu vain sinusta itsestäsi. 

 

- Liisa

unelmista totta.

Amputaatiostani on yli kymmenen vuotta. En osaa kuvitella elämääni ilman proteesia. Näin ollen kysymykseen, "miten arkeni muuttui vammautumisen myötä?", en osaa hyvin vastata. Vaikka itsestäni tuntuu, että olen ammattilainen proteesin kanssa, sitä en todellakaan ole. Lähes joka päivä törmään tilanteisiin, jotka tuottavat haastetta, ja vaativat soveltamista.

Nykyisin suurinta haastetta tuo minulle eri urheilulajien soveltaminen. Aluksihan minun piti soveltaa arkielämäni. Esimerkkinä voisin sanoa:

- Miten pystyn kantamaan täyden juomalasin keittiöstä sohvalle yhdellä jalalla?
- Miten otan sukan pois ilman istumatta, yhdellä jalalla seisten?

Kokeilkaapa! Jos tuntuu liian helpolta, kanna vesiämpäri saunaan yhdellä jalalla.

Vaikka kymmenen vuotta on pitkä aika, näen vieläkin unia, että juoksen! Muistan sen vapauden ja vauhdin tunteen! Kesti yli viisi vuotta, ennen kuin proteesi ilmestyi uniini.

Taisin jo edellisissä postauksissa valitella väsymistä soveltamisen määrään. No, mitä minä tein. Otin vähän lisää tekemistä. Kolme seuraavaa viikkoa tulee olemaan elämäni hienoimpia viikkoja, mutta samalla niitä helv..tillisempiä. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Olen erittäin lähellä unelmaani, mutta samalla niin kaukana. Unelma, joka on ollut mielessäni lähes 15 vuotta, on nyt mahdollista saavuttaa. Tässä se on, jalkaterä, joka mahdollistaa juoksun harjoittelun ilman sauvoja. Sain jalkaterän lainaan kolmeksi viikoksi, kiitos Össur!

Koska tynkäni on erittäin lyhyt, juoksujalassa ei polviniveltä ole. Siitä, tekeekö polvinivel juoksusta nopeamman, on monia mielipiteitä. Itseni mielestä sen määrittelee ensinnäkin tyngän mitta sekä juoksujalan käyttötarkoitus. Minun käyttötarkoitukseni olisi triathlonin juoksuosuus. Matka on 5km, joka on proteesijuoksijalle pitkä matka.

Miten tällä sitten juostaan? Niinpä! Hyvä kysymys! Sen voin sanoa, ettei ole helppoa. Aloitetaan vaikka siitä, että en ole juossut lähes 15 vuoteen. Jos oikea, proteesijalkani, on hukassa, niin on myös vasen jalkani. Ennen kuin selitän enempää, laitan videomateriaalia Melissa Stockwellin juoksusta, joka on luokkani maailman mestari ja ranking uno, sekä minun "juoksustani", joka on kuvattu kahden harjoittelupäivän jälkeen.

Melissa Stockwellin juoksu(n. 1min45s kohdalta alkaa, alussa mainos).

Tässä minun yritykseni kahden päivän harjoittelun jälkeen. 

Miten juoksu eroaa vammattomien?

- proteesijalka tekee täysin erilaista liikettä vammattomaan jalkaan verrattuna. 

- jotta proteesijalkaterästä saa mahdollisimman suuren hyödyn, on jalka vietävä mahdollisimman lähelle keskilinjaa, ts. juokset, kuten mallit kävelevät.

- hermostollisesti paljon vaikeampaa, koska jalat tekevät eri liikettä. 

- lantio tekee enemmän työtä, Stockwellin juoksusta näkee erittäin selvästi.

- kädet toimivat myös tasapainon säilyttäjinä.

- proteesijalkaa minulla liikutta 7cm mittainen tynkä. Sen pitäisi siis hoitaa oikean jalan juoksuaskel. Jos vammattomista tuntuu, että jalat väsyvät juoksussa, kuvittele kuinka nopeasti 7cm mittainen jalan "pätkä" väsyy. ;)

Jos vammattomat haluat kokeilla hieman miltä tämä tuntuu, niin:

1. juokse suoraa viivaa pitkin

2. pidä toinen jalka suorana ja heitä se sivukautta eteen.

3. tärähdys, mikä kohdistuu tynkääni juostessa, joka askeleella, vastaa osittain sitä, kun kaadut suorilta jaloin polvillesi. 

Olen tämän viikon harjoitellut juoksua joka ilta, muiden treenien lisäksi. Tuntuu uskomattomalta, että vihdoin olen päässyt toteuttamaan yhtä unelmaani. Juoksu proteesilla ei tule koskaan olemaan sitä, mitä se oli minulla 15 vuotta sitten, mutta on tämäkin jotain käsittämättömän UPEAA!. Tiedän, että kestää kauan ennen kuin pystyn juoksemaan viisi kilometriä, mutta ei se haittaa. Jokainen päivä, kun saan edes mahdollisuuden harjoitella on jo niin hienoa. 

Kolme viikkoa juoksun iloa! 

- Liisa