Miten suunnitella elämänsä, jos koko ajan pitää tarttua hetkeen? Jos tarttuisimme jokaiseen hetkeen, ei olisi huippu-urheilijoita. Kuka jaksaisi vuosia pitkäjänteistä treenaamista? Hetkessä eläminen veisi kaiken aikamme. Mitä se sitten tarkoittaakin. Elämää on kuitenkin elettävä. Joka aamu täytyy valita... mennä eteenpäin säästä huolimatta, tai sulkea verhot, ja jättää päivän kokematta.
Urheilijalta usein kysytään, mikä on hänen ns. " driving force". Minun driving force:ni on ehdottomasti tavoiteeni, unelmani. Se antaa syyn jatkaa eteenpäin, kehittyä ja rääkätä itseäni loppuun asti. Kuvittelen, että unelmani on pitkien portaiden päässä. Sinne ei edes välttämättä näe. Rappusia on yhtä monta kuin päiviä Rio de Janeiron paralympialaisiin, unelmaani. Jokainen päivä on mahdollisuus kiivetä yksi rappunen ylöspäin. Ylöspäin pääsen, jos teen treenin hyvin, keskityn palautumiseen ja pidän tahdon yllä. Jokainen päivä ratkaisee, pääsenkö ylös asti. Mitä, jos jää pari porrasta jäljelle? En usko, että paralympialaisia siirrettäisiin minun takiani. Ajatus siitä, että tämä päivä ratkaisee, saa minut tekemään parhaani jokaisena päivänä, jokaisessa treenissä.
Urheilijan pitää asettaa tavoite. Ei riitä, että toteaa: "Teen parhaani, ja katsotaan mihin se riittää". Tavoitteen asettamisessa on kolme pointtia (Kuulostaa ihan Stubbin lauseelta ;)):
1. Tavoite on oltava mitattavissa. Juokset satametriä, muttet saa aikaa? Lisääkö se sinun motivaatiota? Ihmisen on vaikea tavoitella tunnetta.
2. Kirjoita tavoite ylös. Itselläni tavoite on taustakuvana. Sana RIO- lukee pyörässäni. Jos haluaa tavoitella jotain, pitää tietää mitä tavoitella. Samalla huomaamatta ohjelmoit itseäsi kohti tavoitetta.
3. Aseta deadline. Pitää olla aikataulu. Jos huomenna on tentti, teet tänään kovasti duunia. Jos ei ole aikataulua siirrät työtä koko ajan eteenpäin.
Elä elämää niin, ettei tarvi myöhemmin jossitella! Lähtökohdalla ei ole merkitystä, vaan sillä mitä haluat.
- Liisa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoite. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Unelma elämä.
Odotat aina, että elämä helpottuisi. Pienemmät panokset, vähemmän riskejä, enemmän palkintoja. Sitten mietit, että ehkä elämä ei helpotu. Kamppailu, kiipeäminen, este- toinen toisensa jälkeen. Ehkä se on elämää. Ajatus tuntuu masentavalta. Ettei ole loppua kaikelle... Elämä ei helpotu, se vain muuttuu erilaiseksi. Mutta se ei ole masentavaa. Päinvastoin. Se on helpottavaa. Elämä on monimutkaista. Siinä ei ole mitään helppoa. Enää sinun ei tarvitse odottaa. Voit lopettaa odottamisen. Ja voit vain elää.
Tunnen sit ku- ihmisiä. Niitä, jotka odottavat helpompaa, parempaa elämää, kuitenkaan tekemättä sen eteen mitään. Paralympia-leirillä ystäväni sanoi, että olin varmaan onnellinen, kun sain juoksujalkaterän. Tietysti olin, mutta ei juoksujalkaterä minun unelmaani toteuttanut, vaan mahdollisti. Unelmani on oppia juoksemaan, ei omistaa juoksujalkaterää.
En ole koskaan pelannut pienillä panoksilla. Olen ottanut riskejä, ja välillä jopa nauttinut palkinnoista. Lajivaihtoa tehdessäni en tiennyt mitä minua odottaa. Olin uinut seitsemän vuotta, ja pärjännyt kansan-ja kansainvälisesti. Motivaationi oli korkealla, mutta halusin nauttia elämästäni vieläkin enemmän, kaipasin haasteita.
Elän unelmaani, mutta ei elämäni silti sen helpompaa ole. Unelma elämäni ei ole helppoa, vaan monimutkaista. Sain juoksujalkaterän, harjoittelin ensimmäisellä viikolla 30 tuntia, jonka jälkeen juoksin 100m. Jatkoin harjoittelua, ja nyt, n. 200 harjoitustunnin jälkeen, olen saanut tuntea juoksun tuoman vapauden. Sen fiiliksen, josta olen melkein 15 vuotta haaveillut. Olen tehnyt töitä unelmani eteen, ja uskaltanut elää unelmaani.
Ystäväni kertoi, että hänestäkin olisi hieno saada juoksujalkaterä, ja juosta. Sanoin, että juoksujalkaterän ja juoksun väliin voit lisätä sanan HARJOITTELU. Mielestäni unelma on asia, jonka eteen olet valmis ja halukas tekemään töitä. Myös matka kohti unelmaasi on unelma elämää, mutta ei välttämättä helppoa.
Edellisessä postauksessa kerroin kipeytyneestä penikasta. Parin päivän lepo ei ole vielä auttanut, eikä jalka kestä juoksua. Patella-jänne on myös liikarasittunut Pajulahden mäkisestä maastosta.
Tätä minun unelma elämäni on. :)
- Liisa
Tunnen sit ku- ihmisiä. Niitä, jotka odottavat helpompaa, parempaa elämää, kuitenkaan tekemättä sen eteen mitään. Paralympia-leirillä ystäväni sanoi, että olin varmaan onnellinen, kun sain juoksujalkaterän. Tietysti olin, mutta ei juoksujalkaterä minun unelmaani toteuttanut, vaan mahdollisti. Unelmani on oppia juoksemaan, ei omistaa juoksujalkaterää.
En ole koskaan pelannut pienillä panoksilla. Olen ottanut riskejä, ja välillä jopa nauttinut palkinnoista. Lajivaihtoa tehdessäni en tiennyt mitä minua odottaa. Olin uinut seitsemän vuotta, ja pärjännyt kansan-ja kansainvälisesti. Motivaationi oli korkealla, mutta halusin nauttia elämästäni vieläkin enemmän, kaipasin haasteita.
Elän unelmaani, mutta ei elämäni silti sen helpompaa ole. Unelma elämäni ei ole helppoa, vaan monimutkaista. Sain juoksujalkaterän, harjoittelin ensimmäisellä viikolla 30 tuntia, jonka jälkeen juoksin 100m. Jatkoin harjoittelua, ja nyt, n. 200 harjoitustunnin jälkeen, olen saanut tuntea juoksun tuoman vapauden. Sen fiiliksen, josta olen melkein 15 vuotta haaveillut. Olen tehnyt töitä unelmani eteen, ja uskaltanut elää unelmaani.
Ystäväni kertoi, että hänestäkin olisi hieno saada juoksujalkaterä, ja juosta. Sanoin, että juoksujalkaterän ja juoksun väliin voit lisätä sanan HARJOITTELU. Mielestäni unelma on asia, jonka eteen olet valmis ja halukas tekemään töitä. Myös matka kohti unelmaasi on unelma elämää, mutta ei välttämättä helppoa.
Edellisessä postauksessa kerroin kipeytyneestä penikasta. Parin päivän lepo ei ole vielä auttanut, eikä jalka kestä juoksua. Patella-jänne on myös liikarasittunut Pajulahden mäkisestä maastosta.
Tätä minun unelma elämäni on. :)
 |
| Photographed: Rene Garmider |
- Liisa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)