onnellinen, juokseva tyttö.

Urheilijat eivät tyydy vähään. Emme rentoudu. Emme istu aloillamme. Oli peli mikä tahansa, me haluamme voittaa. Kun voitamme, hankimme uuden pelin. Vaadimme itseltämme paljon. Saavutuksilla ei ole väliä. Kiipeilijällä on aina uusi vuori.

Viime perjantaina oli yksi elämäni hienoista hetkistä, osallistuin juoksukilpailuun 14 vuoden tauon jälkeen. Ennen vammautumistani rakastin juoksemista, eikä se rakkaus ole 14 vuoden aikana hävinnyt. Pikemminkin vahvistunut. Perjantaina Töölönlahdelle järjestettiin Yritysmaraton- tapahtuma, jonka tarkoituksena oli koota yrityksiä juoksemaan Töölönlahden ympäri kilpailumielessä, rennolla asenteella. Maraton oli jaettu 19. osuuteen (19*2.2km), joista jokainen joukkueen jäsen suoritti yhden tai usemman. Itse juoksin osuudet, 9. ja 19. Paralympia-teamissä! Teamimme koostui kolmesta urheilijasta: Amanda Kotaja (ratakelaus), Miika Honkanen (maalipallo) ja minä, sekä urheiluamme tukevien yritysten jäsenistä.

Tietysti kilpailuhenkisenä ihmisenä lähdin hyvää suoritusta tekemään. Oli se sitten maailman cup - tai rento-meininki -kilpailu, niin minä haen voittoa! ;) All- out heti ensimmäisillä metreillä, ja loppuun asti tuli ihan lennokkaasti. Loppuajat: 10.40 ja 10.14.

Kilpailumatka ei ollut pitkä, mutta matka, jonka olen kulkenut 2.2 juoksukilometrin eteen on ollut. Pitempi kuin maraton. Vammauduttuani opettelin uudestaan kävelemään, ensimmäisen 5km lenkin KÄVELIN 4 vuotta sen jälkeen, viime kesänä harjoittelin yli 20h ennen kuin juoksin 100m... mutta kaikki se on ollut tämän arvoista.

Vuorikiipeilijöistä otetaan kuva vuoren huipulla. He hymyilevät onnessaan, ja voitonriemuisina. Matkalta ei oteta kuvia. Kuka haluaa muistaa sen kaiken muun? Vaadimme itseltämme paljon, koska meidän on pakko. Emme siksi, että pidämme siitä. Sitkeä kiipeäminen, kipu ja itsensä ylittämisen tuska. Kukaan ei ota kuvia siitä. Kukaan ei halua muistaa sitä. Haluamme muistaa vain näkymän huipulta. Henkeäsalpaavan hetken maailman katolta. Se saa meidät kiipeämään. Se on kivun arvoista. Se on minkä tahansa arvoista!

Haluan suuresti kiittää sponsoriani Ottobock:iä! Heidän ansiosta saan nautti juoksun flow:sta, ja olla erittäin onnellinen tyttö. KIITOS!

Kuvia päivästä:

Joukkueen urheilijat: Amanda, Miika ja minä. Amanda taisi olla ainoa kilpailija, jolla ei ollut jalat hapoilla! ;)

Miika (maalipallo) sekä opasjuoksija Katja.

Paras parajoukkue- teamimme!

Tästä on hyvä jatkaa ensi lauantain Lontoon maailman cupia kohden! 

- Liisa


Kuvat: Leena Kummu