elämäntapa vs.työ

Urheilijat ylpeilevät sillä, että pystyvät herämään aamuyöstä,ja treenaamaan mielettömiä tunteja. Missä ja milloin tahansa. Ylpeys käy lankeamuksen edelle, koska totuus on, että 20h valvomisen jälkeen voisi töihin tulla yhtä hyvin kännissä. Oli urheilija tai ei. Siksi ei ole ihme, että kohtalokkaat virheet lisääntyvät aamuöisin, kun me triathlonistit ylpeinä poljemme paikallamme, Yhteisöllinen ylpeytemme kokisi kolauksen, jos lait koskisivat myös meitä. Ne velvottaisi nukkumaan koko päivän ennen yövuoroa, ja työaikaamme säädeltäisiin. Emme olisi tyytyväisiä.

Usein minulta kysytään kuinka paljon harjoittelen, kuinka monta tuntia, kuinka monta kilometria. Uskon, että jokainen ammattiurheilija harjoittelee kovasti, tämä on se helppo osuus. Tärkeämpi kysymys olisikin: mitä teet muina tunteina, kun et harjoittele. Se on se, mikä erottaa kärkijoukon muista. Ammattilaisen kuntoilijasta.

Olen saanut syksyn keskittyä lähes täyspainoisesti urheiluun. En kuitenkaan koe, että tämä olisi työni, vaan elämäntapani. Kukaan ei jakaisi tehdä töitä 24/7, ja se on juuri sitä, mitä urheilijalta vaaditaan, aikatauluttamista 24/7. Sinun on oltava itsekäs, ensi sijainen tehtäväsi on pitää kehostasi huolta. Sinun on tehtävä raskaita päätöksiä, jotka eivät aina miellytä itseäsi, puhumattakaan läheisiäsi. Ystävyyssuhteiden ylläpitö on haastavaa, mutta miltä menestys tuntuisi, jos ei olisi ketään kenen kanssa sitä jakaa?

RIO-vuosi starttaa parin viikon kuluttua, maailman cup 3kk. Tavoitteeni kilpailukaudelle on paikka Rio:on, mitali EM:stä ja toivottavasti myös ensimmäinen maailman cupin voitto. Koska tavoitteet ovat suuret, isoin pelkoni peruskuntokaudelle lähtiessäni oli, että matkasta tulee suorittamista. Juuri sitä, mitä suomalaiset kutsuvat työksi. Sykemittari kädessä juoksisin ympäriinsä, jotta saisin tunnit täyteen. Onneksi näin ei ole käynyt, ja saan harjoitella ylpeänä 4.30, jos siltä tuntuu ilman lakisääteisiä taukoja.

- Liisa

season 2015.

Mitään ei urheilijan elämässä saavuteta ilman takaiskuja. Olen aina ihaillut niitä, jotka takaiskuista huolimatta saavat työnsä tehtyä.Tämä vuosi on epäilemättä ollut haastava. Lähdin hakemaan Rio-paikkaa yhden kansainvälisen kilpailun kokemuksella, taustalla vielä monen kuukauden juoksukielto. Sain kuitenkin kerätty sekä rohkeutta, että hieman itseluottamusta ennen kilpailukauden aloittamista, kiitos siitä valmentajilleni (Darby ja Jari) ja tukijoukoilleni.

Joka vuosi päätavoitteeni on olla parempi kuin olin viime vuonna. Kausi oli ehdottomasti 10 vuotisen urheilu-urani paras, ainakin tuloksellisesti. Koen kuitenkin, että olin hyvässä kunnossa vain erittäin pienen ajan. Vammat rajasivat huippukunnon noin 6-8viikkoon. Pystyin kuitenkin hyödyntämään tämän lyhyen ajan, ja saavuttamaan tärkeitä pisteitä kohti Rioa. 

Olen aina ymmärtänyt, ja tiennyt, miltä tuntuu huonon kilpailun jälkeen. Se pettymys. Urheilijana sitä viettää paljon aikaa ajatellen saavuttavansa jotain, mutta kun saavuttaa jotain, josta on unelmoinnut koko urheilu-uransa, ei tiedä miltä sen pitäisi tuntua. Ylitin Chicagon MM:ssä maaliviivan neljäntenä, alle 30s pronssiin, reilu minuutti voittajaan. En ollut pettynyt, vaikka T2(toinen vaihto)ssa tapahtunut virhe luultavasti maksoi mitalin. Tuntui käsittömättömältä kilpailla maailman parhaiten kanssa. 

Kelluin Chicagon hotellin uima-altaassa kisan jälkeen. Japanilainen poika tervehti, ja kertoi, kuinka hienoa on uida samassa altaassa EM hopea-mitalistin kanssa. Kenestähän hän puhui? Tuntuu oudolta.

Matka kohti Rio:a etenee, mutta vielä on pitkä matka. Monta kilometria uitavana, pyöräiltävä ja juostavana. Matkan varrelle mahtuu myös monta maailman cupin kilpailua, EM- ja MM-kisat. Kausi 2015 on nyt paketoitu. Kiitos. Kaikille. 

Kausi numeroina:

2.sija Lontoon MC

2. sija Geneve EM

2.sija Iseo MC

3.sija Edmonton MC

4. sija Chicago MM

9 kilpailua yhteensä (kansan-ja kansainväiset)

+100h lentokoneessa

n.1000km uintia, n.550h pyöräilyä.

Katse kohti seuraavaa kautta. Kuva: Wilma Hurskainen

-Liisa

urheilijan elämää.

Kello on 5.20, maanantai-aamu. Tosin urheilijalle viikonpäivällä ei niinkään ole väliä, aamutreenit kuitenkin. Wakeup-light -herätyskello lupaa lempeää herätystä aamuihin, tänään ei onnistunut. Kahden torkun jälkeen on aika nousta. Sanovat, ettei torkuttamisessakaan ole mitään hyötyä. No, onneksi ei voi herätä väärällä jalalla, on vain yksi vaihtoehto. Kompastun, otsa suoraan pyörän stongaan. Hitto, joku on jättänyt jalan juuri tielleni. Itsemurhayksiön etuuksia, aamutreeneihin 75cm. Kaurapuuro liedelle. 

6.05 aloitan. Kolme tuntia paikallaan polkien, tasaisella 130 sykkeellä. Robin Schulzin kappale "Sugar" soi repeatina, ja koneelta seuraan ensimmäisen australiaisen elefantin syntymistä. Kolme tuntia poljettu. Huoneen lämpötila on 31 astetta, noh onhan Rio:ssakin lämmin. Lasillinen pepsimaxia viinilasista maistuu taivaalliselta. Arjen luksusta. 

10.00 herätys aivot! Pitäisi saada kandin työ kirjoitettua. Optogenetiikan sovelluksia. Kolme kappaletta, kolme tuntia. Hitaasti, mutta varmasti. Tiskikone piippaa. Fairy ei ollut tiskikonetabletille hyvä korvike. Vaahtobileet. Kauhon sheikkerillä vaahtoa lavuaariin. 

16.00 kävelen sukset kädessä Kivikon hiihtohalliin. Pari tuntia 400m lenkkiä kiertäen, parikymmentä kertaa pyrstöllään. Hienosti luistaa. Iphone jäätyy, ja musiikki loppuu. Noh, eihän tässä ole kuin 1h48min jäljellä. 89-vuotias herra neuvoo: " Jousta polvista, niin pääset kovempaa". Niinpä. Tasatyöntö alkaa tuntua ojentajissa. Vauhti lähentelee uintinopeuttani. Suomalainen kestävyysurheilija. 

Istahdan saunan lauteelle. Ravistan sheikkerissä vanilja- palautusjuomaa. Kermainen maku saa pienen twistin fairy:sta. Olisi ehkä kannattanut huuhdella vaahto-episodin jälkeen. 

Lidlissä on pari muutakin. Onneksi vihanneksia ei tarvitse punnita. 

Makaan lattialla. Foam roller pään alla, ja televisiosta tulee  Nikke Lignellin Vitaepro - mainos, 5 minuutin musikaaliversio. Onneksi salkkarit alkavat. 

Urheilijan elämää.

Hyvää marraskuun alkua, 

- Liisa