Miten suunnitella elämänsä, jos koko ajan pitää tarttua hetkeen? Jos tarttuisimme jokaiseen hetkeen, ei olisi huippu-urheilijoita. Kuka jaksaisi vuosia pitkäjänteistä treenaamista? Hetkessä eläminen veisi kaiken aikamme. Mitä se sitten tarkoittaakin. Elämää on kuitenkin elettävä. Joka aamu täytyy valita... mennä eteenpäin säästä huolimatta, tai sulkea verhot, ja jättää päivän kokematta.
Urheilijalta usein kysytään, mikä on hänen ns. " driving force". Minun driving force:ni on ehdottomasti tavoiteeni, unelmani. Se antaa syyn jatkaa eteenpäin, kehittyä ja rääkätä itseäni loppuun asti. Kuvittelen, että unelmani on pitkien portaiden päässä. Sinne ei edes välttämättä näe. Rappusia on yhtä monta kuin päiviä Rio de Janeiron paralympialaisiin, unelmaani. Jokainen päivä on mahdollisuus kiivetä yksi rappunen ylöspäin. Ylöspäin pääsen, jos teen treenin hyvin, keskityn palautumiseen ja pidän tahdon yllä. Jokainen päivä ratkaisee, pääsenkö ylös asti. Mitä, jos jää pari porrasta jäljelle? En usko, että paralympialaisia siirrettäisiin minun takiani. Ajatus siitä, että tämä päivä ratkaisee, saa minut tekemään parhaani jokaisena päivänä, jokaisessa treenissä.
Urheilijan pitää asettaa tavoite. Ei riitä, että toteaa: "Teen parhaani, ja katsotaan mihin se riittää". Tavoitteen asettamisessa on kolme pointtia (Kuulostaa ihan Stubbin lauseelta ;)):
1. Tavoite on oltava mitattavissa. Juokset satametriä, muttet saa aikaa? Lisääkö se sinun motivaatiota? Ihmisen on vaikea tavoitella tunnetta.
2. Kirjoita tavoite ylös. Itselläni tavoite on taustakuvana. Sana RIO- lukee pyörässäni. Jos haluaa tavoitella jotain, pitää tietää mitä tavoitella. Samalla huomaamatta ohjelmoit itseäsi kohti tavoitetta.
3. Aseta deadline. Pitää olla aikataulu. Jos huomenna on tentti, teet tänään kovasti duunia. Jos ei ole aikataulua siirrät työtä koko ajan eteenpäin.
Elä elämää niin, ettei tarvi myöhemmin jossitella! Lähtökohdalla ei ole merkitystä, vaan sillä mitä haluat.
- Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti